Risteillen Tampereelta Visavuoreen ryhmille tarjoaa kiiretöntä matkan tekoa Hopealinjojen aluksella vaihtuvista maisemista ja ravintolan antimista nauttien. Hopealinjojen ryhmämatka voi alkaa joko risteilyllä
Tampereen Laukontorin satamasta Visavuoreen tai vaihtoehtoisesti ensin opastetulla Visavuoren vierailulla ja
paluulla risteillen Tampereelle.

Tampereen ja Visavuoren välisen järvireitin varrella on Tampereen puolella muun muassa Pyynikin ja Pispalan komeat harjut, Sotkanvirran vaikuttava kapeikko Nokialla sekä Lempäälän kanava. Ryhmän on mahdollista nousta laivaan
tai jäädä pois myös reitin varrella olevissa kohteissa. Reitin tarkka aikataulu ja kohteet löytyvät täältä.

Laivalla panostetaan kotimaisiin raaka-aineisiin ja paikallisten tuottajien valikoimaan ja keskitytään tarjoilemaan
järvi- ja saaristomaisemiin sopivaa nykyaikaista suomalaista ruokaa. Risteilyn aikana nautitaan monipuolisista noutopöydän antimista.

Visavuori on kuvanveistäjä Emil Wikströmin kansallisromanttinen ateljeekoti, jonka taiteilija suunnitteli ja toteutti Sääksmäen maisemiin vuosina 1893-1912.  Visavuori on säilynyt lähes muuttumattomana niistä ajoista, kun
Wikström siellä asui ja työskenteli. Erikoisen, hirsisen asuinrakennuksen sisustus ja irtaimisto on alkuperäinen
ja siellä voi vieläkin kokea vuosisadan vaihteen kulttuurikodin tunnelman.

Visavuoresta löytyy lisäksi Suomen hauskin museo – Kari-paviljonki, jossa on esillä pilapiirtäjä Kari Suomalaisen
töitä ja ajoittain vaihtuvia näyttelyitä.  Visavuoren kokoelmissa on yli 8000 Karin piirrosta, joten materiaalia näyttelyihin riittää. Tutustuminen Visavuoreen opastuksineen kestää noin 2 tuntia. Lisätietoja Visavuoresta.

Risteillen Tampereelta Visavuoreen ryhmille

Ryhmä­koko
30-100 henkilöä, kysy tarjousta myös muun kokoisille ryhmille

Laiva
m/s Silver Moon, tietoa aluksesta

Risteilyn aikataulu 24.6.-6.8.2024
maanantaisin Tampere – Visavuori 10.00 – 15.00

tai
tiistaisin Visavuori – Tampere 13.45-18.45

Kesto
n. 7 tuntia tai sopimuksen mukaan

Hinta alkaen, min. 30 henkilöä
Aikuiset: 88 € / hlö / Eläkeläiset 83 € / hlö
sisältäen ryhmälle yhdensuuntaisen laivamatkan, ruokailun laivalla sekä Visavuoren pääsylipun ja opastuksen ryhmälle (max 30 hlöä). Laivan lounasmenu, erityisruokavaliot ja allergiat huomioidaan etukäteisilmoitusten mukaan

Lisämaksusta
tarjoiluja toiveiden mukaan laivamatkan aikana, laivalla saatavilla kahvila- ja ravintolapalveluja
opastus laivamatkalla
linja-autokuljetus Tampere-Visavuori/Visavuori-Tampere

Varaukset ja tiedustelut  
Hopealinjojen asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hopealinjat.fi, p. 010 422 5600

Lataa esite

Hopealinjojen Silver Star alus odottaa matkustajia LaukontorillaRuokailu HopealinjoillaRisteillen Visavuoreen ryhmilleRisteillen Visavuoreen ryhmille